tiistai 12. tammikuuta 2016

Kosteat häät

Meille molemmille on ehdotonta, että häissä on riittävä alkoholitarjoilu. Koska häät pidetään äitini mökillä, vieraat eivät voi ostaa lisää juomia ravintolalta. Siispä juomat haetaan Virosta ja niitä on paljon. Sen, minkä juhlapaikan vuokrassa säästää, voi kulua yllättäviin juttuihin...

Blurry

Todennäköisesti häidemme juomatarjoilu tulee olemaan niin runsas, että ne eivät lopu kesken. Minä itse ja sulhaseni kaipaamme jonkin verran juhlajuomaa rentoutuaksemme. Uskon, että runsas juomatarjoilu on myös juhlavieraille helpotus. Oma mielipiteeni on, että alkuskumppa, kaksi kaatoa viiniä ja jokin shotti ei ole tarpeeksi. Se voi olla liikaa monille, esimerkiksi äidilleni, joka varmaan juo vain sen yhden kuohuviinilasin. Meillä juomat tulevat olemaan alkuskumppaa lukuunottamatta vapaasti otettavissa, koska myöskään pöytäpaikkoja ei ole erikseen osoitettu. Kukin saa kulkea ruokabuffassa omaan tahtiinsa, juhlat eivät ole ruokapöydissä pönötystä eikä viinejä kaadeta vieraille laseihin valmiiksi. Eihän kaikkien istuttaminen samaan tilaan syömään olisi juhlapaikassa mahdollistakaan. Joko juo tai ei juo, ketään ei painosteta juomaan lasillistakaan.

Kaksiosainen juhla vaatii myös kahdet juomatarjoilut. Luonnollisesti pienempi päiväjuhla onnistuu pienemmällä alkoholimäärällä, mutta grillaus- ja saunomisosuuteen kutsumme lisää väkeä. Oma pullo mukaan tulee olemaan sallittu ja siihen aion viitatakin iltajuhlakutsussa, mutta tarjottavaa tulee olemaan talon puolesta reippaasti.

Piilopulloidean sain Facebookista Häät 2017 -ryhmästä. Tämä saattaa tulla kaasolle tai bestmanille tehtäväksi - piilopullojemman täyttäminen edellisten loputtua. ;)

Monet morsiamet pelkäävät, että joku pilaa häät olemalla liian humalassa. Me suhtaudumme tähän aika rennosti. Oma häpeä se on, jos kännissä jotain kränää aiheuttaa, sen sijaan kevyt leppoisa humalatila on täysin sallittu ja iltajuhlassa jopa toivottu juttu. En tarkoita, ettäkö kaikkien pitäisi juoda, mutta alkoholia passaa kyllä halutessaan käyttää tunnelman keventämiseen.

Kröh, ja sitten juhlassa tullaan tarjoamaan myös morsiamen lempijuomaa teemaväreissä: mörkölonkeroa. Sillä nimellä kaveripiirissäni tunnetaan Hartwallin vahvempi, 8,5-volttinen lonkero, joka on mustavalkoraidallisessa tölkissä. Se on petollinen juoma, maistuu normaalilonkerolta mutta on kavalan humalluttavaa. Mutta eihän sitä nyt voi olla tarjoamatta, kun se sopii väreihinkin!

Tällaisen tekstin löysin ihanasta Muuta en koskaan tahdo -blogista:
"Emme halua tarjota ilmaista viinaa. Minusta alkoholia ei tarvitse olla tarjolla "loputtomasti". Myöskin minusta kaikki juoma kuuluu juoda omista laseistaan ja kaljatölkit pöydillä helposti pilaavat muuten niin harkitun kattauksen. Lisäksi etelänaapurista alkoholin hakeminen ei houkuttele pelkästään senkään takia että meillä ei ole autoa ja asumme pohjoisessa joten tällainen reissu olisi kallis ja hankala toteuttaa. Alkoholia kuitenkin tarjoillaan häissämme ja luonnollisesti maksamme siitä osan, mutta palaan tähän myöhemmin."
Kunnioitan hääparin valintaa, mutta tuo ei ole meidän linjauksemme. Häitä on eri näköisiä, kaikki erilaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti